Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Sivuilla historiasta esihistoriaan ja kaivaukset 07 on kuvia Angon Espoon Viherlaaksossa suorittamista kaivauksista.

Kesän 2006 kaivausjaksolla tutkittiin kahta kohdetta. Mesoliittista asuinpaikkaa Viherlaaksossa ja esiroomalaisen rautakauden talon paikkaa Henttaalla. Itse en ollut jälkimäisellä kaivauksella kuin yhtenä päivänä, joten keskityn kertomaan lyhyesti Viherlaakson kaivauksista.

Lähtökohtana oli, että kyseisellä paikalla oli todettu 1960-luvulla merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta ja 1990-luvulla aluetta oli käyty inventoimassa ja todettu että paikalta ei enään löytynyt mitään asuinpaikkaan viittaavaa. Suositukseksi oli raporttiin laitettu, että paikalla käytäisiin tekemässä koekaivauksia. Tällä pohjalla Ango aloitti kesän 2006 kaivaukset alueella arkeologi Jan Fastin johdolla. Kaivaukset aloitettiin koekuopittamalla alue, ja melkoisen nopeasti todettiin että paikalla on tutkittavaa. Iskoksia tuli esille erittäin runsaasti ja pääkaivausalue avattiin kohtaan josta löytöjä tuli eniten. Itselläni oli onni olla toinen kyseisen koekuopan kaivajista, joten aktiivinen harrastukseni arkeologian alalla sai pirteän alun. Sivustolla olevista kuvista selviää millaisen kaivausalueen avasimme. Löytöjä tuli runsaasti, mutta ajoitusta helpottavia esineitä ei löytynyt. Esiin tuli lähinnä iskoksia, yksi isompi ydin sekä hiukan pieniä fragmentteja palannutta luuta. Kaivoimme alueella viikon jonka jälkeen siirryimme Henttaalle jossa oli myös tuloksekan kaivausjakso.

Kesällä 2007 ei tarkoituksemme alunperin ollut jatkaa Viherlaaksossa, mutta edellisvuoden tulosten johdosta alueelle palattiin. Tällä kertaa avasimme aluksi kolme 2*2 metrin koekuoppaa joista kuopat yksi ja kaksi yhdistettiin varsinaiseksi tasokaivausalueeksi ja kuoppa kolme kaivettiin samaan tasoon varsinaisen alueen kanssa. Alueelle tehtiin lisäksi muutama pistokoe jossa lapiolla avattiin pari kuoppaa joista saatu hiekka seulottiin. Tämä tehtiin asuinpaikan laajuuden selvittämiseksi.
Viime vuoden jälkeen tiesimme jo hiukan mitä odottaa, ja odotuksissa ei petytty. Iskoksia tul jälleen runsaasti, mutta tällä kertaa saimme useampia ytimiä esiin ja sen lisäksi jonkin verran esineitäkin. Lähinnä kaapimia ja muutama mahdollinen mikroliitti. Luuta tuli enemmän kuin edellisenä vuonna ja suurempia kappaleita joista osasta pystynee määrittelemään jo saaliseläinten lajejakin. Iskentätekniikan ja rannansiirtymäkronologian avulla paikka pystyttiin jo määrittelemään tarkemmin. Kyseessä lienee alustavien päätelmien mukaan todellakin mesoliittinen asuinpaikka joka on sijainnut Litorinanmeren rantaviivalla ja asujamisto lienee liittynyt Kundan kulttuuriin. Arvio paikan iästä olisi alustavasti ennen tämän vuoden löytöjen tarkempaa tutkimista noin 9000 - 9500 vuotta.

Sää kaivauksissa oli viime vuonna erinomainen, ehkä jopa liian kuuma. Tänä vuonna sitten saatiin vettä niskaan parina päivänä oikein kunnolla ja yhtenä oli muuten vain koleaa. Torstaina ja perjantaina kuitenkin sää helli kaivajia ihan mukavasti.

Suosittelen katsomaan kaivausten kuvat läpi. Tämä teksti on tarkoitettu vain tuomaan hiukan lihaa luiden ympärille jotta kuvat eivät sellaisenaan jäisi liian irtonaisiksi. Kaikki tässä esitetty on vain minun omaa tulkintaani kaivauksista, eli jos olen tehnyt virheitä ei niistä pidä syyttää Jan Fastia eikä myöskään Angoa. Lopullisia tuloksia kaivauksista joutuu vielä odottamaan, koska tutkiminen vie aikaa enemmän kuin tällainen maallikon kirjoitelma. Alue ei tullut viellä loppuun kaivetuksi joten kyseinen paikka on edelleen lain suojaama.
©2018 Timon sivut - suntuubi.com